Ilmainen toimitus yli 200€ (ALV 0%) tilauksille! 10% alennus ensimmäisestä tilauksesta!

/

Turta Hanna ja Juha-Pekka, Loimaa

Turta Hanna ja Juha-Pekka, Loimaa

Turta Hanna ja Juha-Pekka, Loimaa

Tilan sijainti

Loimaa

Karjan koko

60

Koivulan tilan navettaa on remontoitu ja laajennettu useamman sukupolven toimesta askel kerrallaan 1950-, 1970-, 1990- ja 2000-luvuilla. Hanna ja Juha-Pekka aloittivat maidontuotannon parsinavetassa, josta on laajennettu yhden robotin pihattonavettaan hyödyntäen vanhoja olemassa olevia rakenteita 

Hiehot ja umpilehmät hoidetaan vuonna 2016 valmistuneessa kylmäpihatossa. Kylmäpihaton kuivituksessa käytetään turpeen lisäksi lietteestä separoitua kuivajaetta.  

Lypsykarjalle on valmistunut makuuparsipihatto vuonna 2021 suoraan vanhan parsinavetan jatkoksi. Verhoseinät ja avara kattotuolirakenne tekevät pihatosta valoisan ja ilmavan. Kolmirivisen makuuparsialueen toisessa reunassa on ruokintapöytä, jonne ape ajetaan traktorikäyttöisellä mikserivaunulla. Lannanpoistosta huolehtii DeLavalin keräävä lantarobotti. Pihaton kulkukäytävät ovat uritettua betonia, lehmien sorkat eivät lipsu eikä haavereita ole sattunut. Lantarobotti kulkee ympäri vuorokauden rauhallista tahtia käytäviä siivoamassa, keskeyttäen työnsä vain muutamaksi tunniksi yöllä pidempää latausta varten.  

VMS V310 -lypsyrobotti on sijoitettu vanhan ja uuden navetan liitoskohtaan, jolloin robotin taakse on saatu iso hoito- ja poikima-alue. Purkamalla kaikki parsinavetan kalusteet on alueesta saatu helppohoitoinen ja eläinten hyvinvoinnin kannalta erittäin toimiva. Myös vasikoiden juotto hoituu saman katon alla ja maitohuone, navetan toimisto sekä tilasäiliö on saatu sijoitettua vanhoihin tiloihin. 

Karjan keskituotos on tällä hetkellä 10500 kg ja lehmiä on lypsyssä 60. Kesällä karja laiduntaa vapaasti, pihaton ovet ovat auki lypsylehmille yötä päivää. 

Uutiskirje

Hyväksyn, että DeLaval saa lähettää minulle sähköpostitse uutiskirjeitä ja käsittelee henkilötietojani tätä tarkoitusta varten.

Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa peruuttaa uutiskirjeen tilauksen klikkaamalla siinä olevaa peruutuspainiketta. Voit lukea siitä, kuinka DeLaval käsittelee verkkosivuston ja uutiskirjeen kautta kerättyjä henkilötietojasi tästä Tietosuojakäytäntö - DeLaval